lauantai 15. joulukuuta 2007

Vinyyli = asiaa!



Nyt on niinsanotusti fiiwikset kohdillaan!

Sain vihdoin käsiini vinyyliversion alkuvuodesta julkaistusta Mr. Nordenstreng-levystä jonka äänitin Tiittasen Mikaelin kanssa Porvoon Karillo (eli nykyisin Mankku)-studiolla, ja sain vielä miksatakin yhen biisin. Sessio itsessään oli jo jotain ihan järjettömän siistiä, mut tän ikäiselle hönölle tuntuu extramahtavalta saada nimensä vinyylilevyn kanteen!

Soittajahahmothan olivat siis seuraavat:

Rummut - Heikki Tikka & Janne Haavisto
Basso - Pekka Gröhn
Kitara - Esa Kaartamo, Knipi
Lap steel, weissenborn - Olli Haavisto
Hammond - Jukka Gustavson
Akustinen skeba ja taustavokaalit - Mika Kuokkanen
Viulu, haidare ja taustalaulu - Ninni Poijärvi
Taustalaulu - Chris Cote
Lead vokaalit, flyygeli, rhodes - Mare Nudis

Ja livenä suoraan ilman mitään paikkailusekoiluja. Oli aika hyvä! Jaakonahon Jussy miksasi lätyn Sonic Pumpilla ja lopputulosta ei voi kun tuulettaa.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Let's commute!

Tiedättekö mikä on mahtavaa? Musankuuntelu työmatkoilla. Oikeesti. Olkoonkin faktisesti niin, että autolla ajelu saastuttaa ja nostaa verenpainetta ja muuta, niin se että ehtii kuunnella ihan rauhassa musaa reilun tunnin päivässä on perheelliselle hahmolle todellista luksusta.

Toinen työmatkailuun liittyvä seikka joka selvisi tänään on se, että kun Borgåsesta päin tullessa lataa Östersundomista vanhalle tielle ja sieltä Itiksen kautta Hertsigaan matka kestää ruuhka-aikaan 10 min vähemmän kuin Lahdentien ja Kehä I:n kautta. Mahtavaa! Paitsi et ei ehdi kuunnella niin paljo musaa :D

Yks toinen juttu jota ruuvasin päivänä eräänä hulluuteen asti on Logicin core audio system overload error. Prkl. 4 gigaa rammia pitäis supattaa, mut minkäs teet kun vehjes pysähtelee randomina? Noh, tuntien säätämisen jälkeen tajusin että asetuksissahan on rasti josta ne virheilmot saa pois päältä.. kelasin siinä sit että mitä haittaa moisesta voi olla? Eikai kellään äänittäessä ole niin paljon plugaria että raidoille tulisi salaa jotain ryönää, saatika et bouncatessa tapahtuis mitään kummaa, koska sama laskenta siinä tehdään onlinena tai ei. Luulen.

Mut kumpi soundaa paremmalta, online vai offline bounce? Ei tarvi vastata...

R

ps. Keysin Lissu on muuten aika kova vokalisti, ihan vaan jos ette oo huomanneet.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Duunihommaa

Jees, tänäänhän alko sit duunit Sennheiser Nordicilla kuukauden oleilun (eli rakennuspiirustus-sekoilujen, hillittömän laiskottelun, massiivisen urheilumäärän ja kaikenlaisen muun aikaavievän) jälkeen. Noh, ei ahdistanut edes juurikaan, paitsi räntäkeli kun piti autoilla kotiinkin ja windows-tietokonejärjestelmän hienoudet, ne on aina varsin mieltä ylentäviä.

Hommathan on siis pro-puolen Senkkuilua ja Neumanneilua suomessa. Aika paljon olis kaikenlaista hommaa tiedossa mut eipä tuo haitanne, matkapäivät putosi kuitenkin sen 70% mikä ei perheellistä kyllä ahdista lainkaan. Ja tuotteet on kondiksessa niin ei pääse syntymään mitään reppuritunnelmaa.

Positiivista oli myöskin postista putkahtaneet 4GB rammia jotka tönin Macbookin sisuksiin ja täytyy sanoa et nyt on aika vilkasta toiminta. Jos jotain nojaa tapahtuu se on joko väylänopeus tai prossu jotka tulee vastaan. Eli aika harvoin :D

Asiaan liittyen tiedotettakoon kaikille että myös vanhemmat ei-santa-rosa-macbookit (ehkä pro:tkin?) tukee 3GB rammia, eli joko 1 + 2 GB tai 2 + 2 GB yhdistelmällä saa kolme gigaa käyttöön. Ihan kiva. Ja uudemmissa macbookeissa tulee kuulemma usb-ränniä pitkin sen speksatun 500mA:n sijaan 1.1A (tai jotain sinnepäin).

Notta semmosta,

R-heiser

tiistai 27. marraskuuta 2007

Se olikin sit siinä se Extrahomma

Ylen hallintoneuvostopa sitten päätti lopettaa Yle Extra-kanavan säästösyistä ensi vuoden alkuun mennessä. Saman kirveen alla hetken majailleet Radio Extrem ja Radio Peili saavat jatkaa toimintaansa, tosin Peilistä ei tulekaan valtakunnallista.

Noh, eipä siinä. Extran ja Yle Teeman varsinaiset tv-ohjelmat varmaan mahtuisivatkin yhdelle kanavalle, mutta veikkaan että tässä käy taas siinämäärin perinteisesti että Extran ohjelmien määrä vähenee huomattavasti, onhan Yle Teema ns. korkeakulttuurikanava josta todisteena saamme nauttia jokasunnuntaisesta oopperapläjäyksestä. Positiivista päätöksessä, tyystin tekniseltä kannalta tosin, on se, että Yleltä vapautuu multipleksistä ränniä sen verran että jopa tekstitykset saattavat toimia tästedes.

Asiassa on kuitenkin pari hiukan Rooberttia hämmentävää detaljia:

- Miten digitv-shown pystyi hoitamaan niin päin seiniä että sen seurauksena 50000 suomalaista jätti tv-lupansa maksamatta?

- Maksoiko HBO:n Sopranos Ylelle oikeasti näin paljon? Oli varmaan aika hyvä sarja?

- Kuka enää tässä maassa pystyy ylläpitämään nuorisolle suunnattua tv-kanavaa jos verorahoitteinen Yle ei siihen kykene?

Kaikenlaista urpoilua perkele.

R

Kevin DuBrow


Noniin, legendaarisen Quiet Riot-orkan vokalisti Kevin DuBrow meni sit ja kuoli. Omaan kotiinsa sentään, mutta kun Vegasissa ollaan niin poliisihan ei kerro asiasta mitään. Tuli muksuna diggailtua Metal Healthia ja QR III:sta aika lailla, ja jos ei muuta niin olihan QR Randy Rhoadsin eka isompi bändi.

Kepeät mullat Kevinille toivoo Robert!

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Suomi vihdoin fudiksen MM-kisoihin!

Mahtavaa! Suomen jalkapallomaajoukkue pääsee vihdoin arvokisoihin! Faneille tarjotaan balsamia haavoihin oikeen olan takaa kun Kuningas Litti johtaa jengin alkulohkosta jatkoon! Ja siihen voitto ja 0-0 niin homma on selvä! Woho!

Kaava tähän on varsin yksinkertainen: Lohkossa 4 Suomen seuraksi ovat arvotut seuraavat maat:

Liechtenstein
Azerbaidzhan
Wales
Venäjä
Saksa

Lohkovoittaja menee suoraan kisoihin ja yhdeksän lohkon kahdeksan parasta kakkosta pelaavat kahden matsin karsinnan joiden voittajat pääsevät kisoihin. Eli: Suomi hoitaa perus kurajengit sekä himassa että vieraissa, ja pelaa joko Venäjän tai Saksan kanssa vieraissa tasan ja voittaa kotona. Mieluiten tietenkin Saksan koska sehän on jalkapallossa tunnetusti aivan perseestä. Helppoa! Ei muuta kun Etelä-Afrikan lomalentoja varailemaan vuodelle 2010.

R

lauantai 24. marraskuuta 2007

Noh, täs nyt on ollu vähä kaikenlaista...

Pitihän se sit aloitella uudemman kerran tääkin homma, siivoilin vähä ja vaihdoin kielen kotimaiseen. Paskempaa läppää nopeemmin ulostettuna, tämmönen tehokkuushan on nykymeiningeissä kovassa huudossa.

Viime aikoina vois sanoo tosiaankin et on ollu vähä kaikenlaista.. viimeiset kolme viikkoa on kulunut työttömän arkea simuloiden, kahden duunin limbossa kun olen. 3.12. alkais sit uudet seikkailut... elämässä eteenpäin!

Onneks sain hankittua uuden läppärin elämää sulostuttamaan, piti Kiinasta saakka pyytää jotain sweatshop-hahmoa kasaamaan mulle 2.2 GHz MacBook.. ja valkoisena tietty, siihen kun sopii steal your face-tarrat makeemmin :D Oishan se pro-versiokin kuumottanut vähän, mut tää uudempi versio johon saa tuupattua 4gb rammia vei voiton. Aika paljon maksaa se 2 tuumaa ruutua lisää sit kuitenki. Kannattaa muuten tsekata verkkokaupasta noita rammeja, 2 x 2gb makso vähän yli huntin, sama setti applestoresta, omppu-hologrammitarroilla varustettuna tosin, maksaa 820 euroa! 250gb koviksenki voi kuulemma asennella jos huvittaa, ja ulkoiselle näytölle tarjoillaan full-hd resoa. Ei kysyttävää! Täytyy sanoa et oon aika svidun fiiliksissä!



Ja pitäähän se hyvää musaa suositella tietty: Pooman "Persuader" on aika kova, samoin Levon Helmin "Dirt Farmer"! Ja ekan kerran varmaan kiljoonaan vuoteen löysin jonkun hyvän telsusarjan.. noh, oli se Heroes ihan okei, mut tää Flight Of The Conchords on ihan mahtava!

katellaan,

R