maanantai 22. syyskuuta 2008

No huhuh...



Nyt vois sanoa et on tullu säädettyä aika huolella. Aikahyppy muutama viikko taaksepäin:

Perjantaina 5.9. pärähti aamusta kadulle betoniauto. Olin tuunaillu kellarirempan anturat ja muotit kuntoon ja katselmukset Hra suurpäätirehtöörin kanssa oli pidetty edellisellä viikolla. 4,5 kuutiota betonia tunnissa muottiin ja vaateriin. Mahtavaa. Kolmen aikoihin valun päällä pystyikin jo kävelemään joten kävin mätkimässä tartunnat paikalleen ja merkkailemassa ekan harkkorivin paikat. Lauantaina alkoikin sit muuraus-show... noh, onneks lapsella oli myös koko viikonlopun kestävä fudisturnaus ettei ihan makoilemiseks mene.

Kellari oli siis alunperin n. 170 cm korkea maapohjainen mesta - sellanen ku ne nyt on - ja sieltä on erinäisten vaiheiden jälkeen saatu ulostettua 37 tonnia savea (lapioiden) ja yks 2,5 m3 kivi (poraten). Lattiapinta-alaksi jäänee semmoset 45 m2, ja huonekorkeudeks 2,4 ja 2,8 metriä.

Muuraus jatkui alkuviikon, tiistaina siihen oheen nuoremman muksun 5v-synttärijuhlat, ja ke & to olikin sit Mummypowder-treenit. Studio on buukattu marraskuun kahdelle vikalle viikonlopulle ja joulukuun kahdelle ekalle, eli on syytäkin treenailla. Huomattiin muuten loistavaksi treenikeinoksi buukata aina kaks päivää peräkkäin.. jotenki saa vaan tosi paljon enemmän tehtyä. Tästä eteenpäin onkin lähes jokainen ke-to-ilta pyhitetty rock-musiikille...

Perjantaina 12. pvä kävin H:gin kaupungintalolla ihmettelemässä renovaatioprojektin langattomia. Näytti siltä et sähköpojilla tulee aika rapeet muutama viikko ennen deadlinea... heti kun duuneilta ehdin kaahasin Pellinkiin jossa maailman paras Aleniuksen Gusu pitää landemestaansa. Voi vittu miten siistiä! Nuori Petri oli myös paikalla, ja meno oli super. Saunaa, naapurimetsän suppilovahveroita, Pellingin perunoita ja paikallisen puutarhurin tomaatteja. Aijoo, oli vielä paikallista limppua mis oli hippasen puolukkaa. Törkeen hieno meininki! Piti oikeen jeesuspuhelimella räpsiä kuvia rantsusta, jossain kaukana näkyy se pieni saari missä Tove Janssonin mökki majailee...

Lauantaina aamusta himaan ja takas kellariin... ylös kuopasta sunnuntai-iltana et ehti pelaamaan futista... noh, eipä tarvi ainakaan esittää sosiaalista :D Maanantaina meni tonnin raja käytetyn laastin määrässä rikki, ja illalla ehti vielä pelaamaan sählyä.. tiistaina taas duunista suoraan monttuun.. ke&to rokinsoittoa ja perjantaina kellarihommaa. Täytyy kyl sanoa et alkaa näyttämään pelottavan hyvältä toi homma täs kohtaa. Jopa Hra raksamesu totesi et "Täähän alkaa huolestuttavasti näyttämään siltä et tunnelin päässä on valoa." :D

Viikolopun jälkeen kolme neljäsosaa on muurattu, muutamat rundit harkkoa vielä, joku 5-6 kuutiota soraa, vähä salaojasäätöä ja eristeitä ni valuauto vois taas tulla käymään. Tällä kertaa tosin lattiavalun merkeissä. Sit puuttuu enää muutaman kymmenen metriä kipsilevyseinää ja ikkunat. Onneks rouva lupas tehdä pintaduunit :D

maanantai 1. syyskuuta 2008

Spedulauta revisited



Nojaa, nyt tuli Fender kylään ja sitä myöten muutamat pedaalit skippantui samoin tein. Sikäli loistavaa, et nythän ne muljuttimet mahtuu yhdelle lankulle. Tohon kuvan lankun tyhjään reikään vielä Fenkun kaiku/tremolo-kytkin ni sehän onkin siinä. Ainakin toistaiseks :D

Fender on siis Deluxe Reverb Reissue, 22W, 1x12". Ihan mahtava laite. Vetelin ton 2x15" kaapin suoraan external speaker outtiin ja heti kun laitoin bassonappulan samaan asentoon ku treblen, eli kolmoseen ni soundi oli siinä. Itseäni viisaammat ovat kertoneet, että Fendereihin voi kytkeä 100% ohmi-mismatch-pohjalta kaappeja eikä tunnu missään. Ei näytä tuntuvan. Mekkalaakin tulee, mut kyykytys tapahtuu pääosin pedaaleissa, joten sitä volaakin voi säätää, mikä on välillä ihan positiivista...